Kielilävistyksen hoitona on vedellä purskuttelu ruokailujen jälkeen, samoin hampaiden pesun ja tupakoinnin jälkeen. Ensimmäisten päivien aikana voi käyttää myös desinfioivaa suuvettä aamuin illoin. Huonosti hoidettu suuhygienia on suurin syy kielilävistysten tulehduksiin, joten hampaat kannattaa pestä huolella, myös kielen pintaa voi pestä. Suutelua ja suuseksin antamista pitäisi välttää kunnes lävistys on parantunut, eli noin kaksi-kolme viikkoa. Kielilävistyksen parantuminen kokonaan on suhteellisen nopeaa, usein kieli on parantunut kokonaan jo kuukauden kuluttua.
Alkuun kannattaa valita pehmeitä, helposti syötäviä ruokia jotta kieli ja tuore haava saa levätä. Samasta syystä kannattaa välttää runsasta puhumista, ei siis heti alkuun pitkiä juttutuokioita kaverin kanssa. Joskus tuoreen lävistyksen ympärille saattaa kehittyä mustelma, mutta se on vaaraton ja paranee usein muutamassa päivässä. Alkuun kannattaa välttää sitrushedelmiä (tai muuta kovin hapanta) ,suolaista tai tulista ruokaa sekä maitotuotteita. Sitrukset, suola ja vahvat mausteet kirvelevät tuoreessa haavassa pahasti, maito taas jättää suuhun kalvon jossa bakteerit lisääntyvät helposti. Paranemisaikana kannattaa välttää tupakkaa ja alkoholia.
Kipuun ja turvotukseen voi käyttää ibuprofeiinituotteita ja syödä esim. monivitamiineja yleiskunnon ylläpitämiseksi, jolloin herkkyys tulehduksille on pienempi. Kieli yleensä turpoaa lävistämisen jälkeen (2-7 pv) jonkin verran, jonka takia kieleen laitetaan alkuun pidempi koru. Lyhyemmän korun voi vaihtaa lyhyempään kahden-kolmen viikon jälkeen tai kun turvotus on laskenut.
